Blogi ravintoloille ja kahviloille

ResQ:n tuoreimmat uudistukset partneripuolella

Kesälomakausi on näin heinäkuussa kuumimmillaan, mutta ResQ:lla tehdään tälläkin hetkellä töitä palvelun kehittämisen eteen. Listasimme tähän blogiin joitain viimeisimpiä uudistuksiamme, jotka toivottavasti tekevät ResQ:n käytöstä aiempaakin helpompaa ja mukavampaa.

Kuukausittaiset tilastot -sähköposti

Osa teistä ResQ:ssa ruokaa myyvistä kumppaneistamme onkin jo saattanut huomata sähköpostilaatikkoon ilmestyneen uudenlaisen listauksen ResQ-myynneistä ja muista mielenkiintoisista lukemista. Perinteisen tilitysraportin lisäksi lähetämme jatkossa aina kuun 1. päivä myynneistä tarkemman raportin, josta käy ilmi esimerkiksi kuukauden aikana tapahtuneet myynnit, ResQ:n käyttöpäivät, myyntiprosentit sekä hyvien arvostelujen osuus viime kuun tilauksista. Lukuja verrataan raportissa myös viime kuun tuloksiin, joten voit helposti seurata miten myyntisi ovat kehittyneet edelliskuuhun verrattuna.

Näyttökuva 2019-7-16 kello 14.09.25

 

Puutteelliset maksutiedot -muistutus

Jotta voimme tilittää ResQ:n kautta tehdyt myynnit, tulee yrityksenne tilitystiedot olla täytettynä (Pakollisiin tietoihin kuuluvat *-merkillä merkityt kohdat: Yrityksen nimi, ALV/Y-tunnus sekä IBAN-numero). Mikäli yksi tai useampi edellä mainituista tiedoista puuttuu, lähetämme jatkossa muistutusviestin, jotta maksut myynneistä eivät jäisi tästä syystä saamatta. Omia laskutustietojaan pääsee muokkaamaan helposti tilin asetuksista.

Näyttökuva 2019-7-16 kello 14.20.06

 

Automaattiset muistutukset

Tiedämme että ravintolan, kahvilan tai kaupan pyörittäminen on kiireistä hommaa, ja että ResQ:n käyttö ei siksi ole aina ensimmäisenä mielessä tai prioriteettilistan huipulla. Tästä syystä olemme luoneet erinäisiä sähköposteja, jotka pyrkivät sekä muistuttamaan ResQ:n käytöstä että tarjoamaan muita omaa työtaakkaa keventäviä työkaluja.

ResQ-tunnusten helpompi jakaminen

ResQ-käyttäjätunnuksen ja salasanan muistaminen ei ole aina niin helppoa, etenkään jos työntekijöitä on useampia. Mikäli haluatte, voitte jatkossa tulostaa erillisen muistilapun, jossa kaikki tarvittavat tiedot ovat helposti esillä. Tällä tavoin yhä useampi työntekijä voi käyttää ResQ:ta, vähennätte aiempaa tehokkaammin hävikkiä ja kasvatatte samalla myyntejänne.

Aiempaa helpompi rekisteröityminen

Oletteko laajentamassa toimintaanne uuteen lokaatioon, tai haluatteko ottaa ResQ:n käyttöön toisessa samaan omistukseen kuuluvassa paikassa? Olemme tehneet monia pieniä muutoksia rekisteröitymissivullamme, jotka tekevät rekisteröitymisestä aiempaakin helpompaa ja nopeampaa.

Toivottavasti pidätte uudistuksista, mukavaa kesän jatkoa!