Pelasta tukkueriä kotikulmalle toimitettuna
ResQ Club aloitti uuden kokeilun hävikkiruoan tukkutilauksille!
Tiesitkö, että Suomessa ruokateollisuuden osuus ruokahävikistä on noin 20 %? ResQ Clubin avulla kahvilat, ravintolat ja kaupat ovat jo pystyneet vähentämään hävikkiään, mutta nyt avasimme uuden palvelun ruokaketjun aikaisempaan vaiheeseen teollisille toimijoille. Näin pystymme ratkomaan yli 50 % ruokaketjun hävikistä.
Tukuttain ResQta
ResQ Clubin kautta voi nyt ostaa hävikkiuhan alla olevia tuotteita suuremmissa tukkuerissä - kotikulmalle toimitettuna. Aloitamme kesäkuussa pk-seudulla testin yhdessä Suomen johtavan hedelmä- ja vihannestukun, Veikko Laineen, kanssa. Tukkukauppiaat eivät voi myydä ruokakauppoihin tummuneita, kolhiintuneita tai epämuodostuneita tuotteita, koska niillä ei ole tarpeeksi "edustavaa" ulkonäköä. Ne ovat silti täysin myyntikuntoisia ja yhtä herkullisia kuin kauppojen hyllyiltä löytyvät “muotovaliot”. Hävikkituotteet vaihtelevat sesongeittain, ja voivat olla esimerkiksi banaaneja, herkkusieniä, munakoisoja, vesimelooneja ja marjoja - alennettuun hintaan kuten aina.
Miten voin tehdä ja noutaa tukkutilaukset?
Tukkutuotteet tulevat myyntiin sovellukseen ResQ Club Kotikulma -noutopisteen mukaan kolmena päivänä viikossa (tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin). Tilaukset toimitaan yhteistyökumppanimme Fetchin toimesta viiteen eri noutopisteeseen, josta omat ostokset voi hakea ilmoitettuun aikaan. Noutoajat määräytyvät valitun noutopisteen mukaan ja ne näkyvät tilausta tehdessä. Tunnistat pakettiauton ResQ-brändätyistä väreistä ja saat oman tilauksesi kuittia ja/tai meilissäsi olevaa kuittia vastaan. Huomioithan, että tukkutilauksiin lisätään toimitusmaksu.
ResQ Kotikulma -noutopisteet
📍ResQ Kotikulma Tikkurila »
⭐ Katso lähin ResQ Kotikulmasi ja merkitse se sovelluksessa suosikkeihisi, jotta saat ensimmäisenä ilmoitukset uusista hävikkitarjouksista (Kuinka merkitä paikkoja suosikeiksi?»).
Usein kysyttyä
Löydät uudesta Help Center-artikkelista lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tukkutilauksista ja ResQ Kotikulma-noutopisteistä.
Lataa sovellus ja pelasta ruokaa alennettuun hintaan
Lataa sovellusEtsitkö vielä jotakin?
Tietoa meistä✉️ info@resq-club.com
© ResQ Club 2024